Akkujen kesto

Akkujen kesto

Akuston kapasiteetin laskuun vaikuttaa moni asia. Esimerkiksi korkeissa lämpötiloissa tai kovilla pakkasilla akut rasittuvat enemmän ja niiden käyttöikä saattaa lyhentyä. Myös jatkuva pikalatauksen käyttö saattaa syödä kapasiteettia samalla tavalla kuin kuluva aika.

Vaikka akustojen kapasiteetti laskeekin ajan myötä ja ne täytyy jossakin vaiheessa vaihtaa, akkujen hintojen laskiessa tämä ei aiheuta suurtakaan painetta kuluttajalle, kun vaihtokuluja verrataan polttomoottoriautoon. Esimerkiksi polttomoottoriauton huoltoon kuluu keskimäärin noin 400 euroa vuodessa. Tämän päälle tulevat vielä polttoainekustannukset riippuen auton käytöstä ja auton moottorin koosta.

Esimerkiksi Tesla Model S -malliin polttoainekulut ovat nolla euroa ja energiakustannukset autolle noin 0,035 euroa per kilometri.

Riippuen sähköauton akkujen koosta, jossakin vaiheessa edessä on kuitenkin akkujen vaihto.

Auton akkujen vaihto on kertakuluna melko suuri: vuonna 2015 85 kWh:n akustolla varustetun Teslan akuston uusiminen maksoi 44 000 dollaria ja Nissan Leafin 5 500 dollaria. Koska Teslan Model S -mallit ovat vielä aika uusia, ei tiedetä tarkkaan, kuinka pitkään akustot kestävät ennen kuin niiden teho alkaa laskea merkittävästi. Arvio on 10 – 15 vuoden välillä.

Akkujen kehitys

Sähköautot liikkuvat akkujen tuottaman energian avulla, joten akkuja kehitetään jatkuvasti, jotta niistä tulisi kevyempiä ja pitkäikäisempiä. Haasteena on, että kun akkuja lisätään sähköauton kulkeman matkan pidentämiseksi, samalla auton massa lisääntyy ja vaatii lisää energiaa liikkuakseen. Lopullista ratkaisua ongelmaan ei ole vielä keksitty, mutta akut ovat jo kehittyneet huimasti viimeisten 10 vuoden aikana.

Akun valinta on nykyisin pitkälti toimintasäteen, hinnan, painon ja kestoiän yhdistelmäratkaisu. Tällä hetkellä käytetyin akku etenkin uusissa sähköautoissa on litiumioniakku.

Akut, joiden toimintasäde on suunniteltu noin 120 – 500 km:n ajamiseen, painavat noin 300 kg, eli ne ovat vielä melko kookkaita.

Jaa

Lue myös nämä

Bmwi3artikkeliin

Valitse oikein

Sähköauton valinta ja hankkiminen

Mikä on minulle sopiva sähköauto?

Hyvi%c3%a4 syit%c3%a4 valita s%c3%a4hk%c3%b6auto 800x400

Valitse oikein

Hyviä syitä valita sähköauto

Tämän takia sähköautoilu kannattaa.

Op kulku huoletonta

Valitse oikein

OP Kulku on huoletonta auton pitkäaikaisvuokrausta

Miksi pitkäaikaisvuokraus on fiksu valinta

Seuraa sähköautoilua tilaamalla OP Kulku -uutiskirje